Tästä nyt on jo monta vuotta aikaa, enkä tiedä lasketaanko tätä varsinaiseksi servaukseksi, mutta: Olen ilmoittanut kerran yhden demittäjän rehtorille siitä, että kyseinen demittäjä haukkui opettajaansa täällä huoraksi ja muutenkin siten, että niistä pystyi helposti päättelemään melkein suoraan opettajan henkilöllisyyden periaatteessa opettaja olisi voinut halutessaan nostaa syytteen kunnianloukkauksestakin varmaan.

Sen jälkeen kyseisestä demittäjästä ei olekaan enää kuulunut yhtään mitään: D ellei sitten nickiä ole vaihtanut. Ja tiedän, että asia meni eteenpäin, koska rehtori mulle vielä erikseen vastasikin tämän aiheen tiimoilta. Jos joku kysyy, että miksi ilmoitin siitä, niin pisti vihaksi tuollainen käytös varsinkin kun teksteistä oli pääteltävissä teiniangst ja teinikapina eikä opettaja ollut tehnyt mainittavasti muuta kuin yrittänyt pitää kuria yllä ja halusin opettaa edes yhdelle teini-idiootille, että netissä ei kannata huudella ihan mitä tahansa, kun koskaan ei voi olla varma seuraamuksista.

Joku nolo fight Minä: Joskus yläasteella oli semmonen peli, että kaikille jaettiin joku rooli ja oltiin olevinamme lautalla. Sit piti valita kuka heitetään pois lautalta tai se uppoaa.

Yks hahmohan sit oli homo ja luokka todella homovastainen. No se homo, sehän voi vaiks raiskata jonkun miehen siellä. No samalla voidaan heittää kaikki miehet sieltä pois, koska ihan yhtä todennäköisesti joku hetero flippaa ja alkaa raiskata naisia.

Jätkä meni hiljaiseksi eikä tainnut puhua mitään koko loppu tunnin aikana: D Tosin voi olla, että se järkyttyi, kun mä uskalsin puhua jotain. Ei oma servaus mutta kaveri kerto puhuneensa veljensä kanssa facessa seuraavasti Kaveri: Ai sulla on herpes Veli: Itelläs on kondylooma ja AIDS! Emmä oo pahemmin ketää joutunu servaamaan mut oon mä aika hyvä siinä: Eräs henkilö ei ilmeisesti pidä minusta. Tai sit se ajattelee, että olen joku friikki esinen ilman ajatuksia tai tunteita, tai sit se ei vaan viitsi miettiä sitä mitä se mulle sanoo, kun sillä ei ole sen kannalta mitään väliä.

Hei saanks mä kysyä sulta jotain? Niin, älä suutu, mutta ajattelitko sä mitään, kun sä otit noi vaatteet aamulla kaapista, vai otitko ä vaan ensimmäiset vaatteet, jotka osu käteen. No älä säkään nyt suutu, mutta ajattelitko sä mitään, kun sä kysyit multa äsken tota, vai sanoitko sä vaan ensimmäisen ilkeän asian, joka tuli mieleen? Hahah XD tää oli hyvä! Ei nyt tu muuta mielee ko se, ku yks meidän luokkalainen poika oli koko ajan dissaamassa kaikkia ja kaikkea.

Se on semmone ärsyttävä pikkunen valittaja, jonka tärkein asia elämässä on joku World Of Warcraft. Tää poika ei muutenkaan oo todellakaa mikää suosittu ainakaa tyttöjen keskuudessa. Yks mun kaveri sit ol laittanu jotai Justin Bieberiin liittyvää seinälle nii tää poika tuli kommentoimaan. Vaikka en mikää Belieber ookkaa, nii pakko sanoo, et epäilen, et tolla on päivän aikana enemmä naisia ku sulla koko sun elämäs aikana Joo ei tullu mieleen mitää parempaa, mut iha sama: Joskus joo ei vaa tuu mielee Eiku joo nyt mä tiän Facebookis laitoin statauksee et kylil ft.

Saara Nimi muutettu Chatis yks Olkoon nyt vaikka Maikki tuli sit siihe jotain et: No oottepa kovii ku olitte kylil Mä: XD Päivän naurut Mä: No sehän kiva ;- Maikki: On No en ny tiä oliko hyvä tai ees servaus mut meni ainaki hiljaseks: Pitikö ihan keksimällä keksiä jotain paskaa millä ei ole servauksen kanssa mitään tekoa?

Meiän yks luokkalainen valitti ku pojat tuikotti vaan sen bffn persettä Meit oli varmaa joku viis tyttöö siin ja mä söin tofujäätelöö. Sit yks lehmä joka oli vittuillu mulle jo tosi pitkää sano kokoaja jotai hyi saatana, hyi ja muuta tollast. Sit mun toine semmone vähä sekopääkaveri maisto sitä jäätelöö ja sano et tää maistuu iha normi jäätelölt: DD oli aika hiljane sen jälkee viileä tarina veli: Sekin on kai eräänlaista servaamista, et useimmiten jos joku paukuttaa suutaan tai aukoo mulle, reagoin toljottamalla silmiin naama tonninsetelinä kunnes hän hämmentyy tai kyllästyy odottamaan josko jotain tapahtuisi.

XDD" Ja kerra leikillää riieltii yhen pojan kans fb chatis; se; "näin muute sut tänää sun äitin ja pikkuvelis kans sirkukses, noloa äitin kans" minä; "ei jumalauta mä näin sut kans! Meitsin eksä servas mut, mun kaverit ja omansa koko ajan. Valitettavasti en muista yhtään, mutta muistan aina sen naurut, kun mä menin hiljaseksi, enkä osannu vastat sille mitään: Mun keskustelu yhden pojan kanssa. Me sanotaan sua nykyään moottoritieksi, kun moottoritie on suora ja sulla ei ole kurveja.

Laulaa Pelle miljoonan biisiä Sisko tahtoisin jäädä mutta moottoritie on kuuma. Koko keskustelu täynnä noita teidän "siis mä oon kunnon servausmestari mut nyt just ei oo tuu mitään mieleen", uskottekohan tuota edes itse.

Tuli aika helvetinmoinen myötähäpeä joitakin näitä lukiessa. Eikö kukaan tiedä mitä servaus tarkoittaa vai kuvittelevatko kaikki vaan olevansa tavattoman nokkelia ite oot -tyyppisten comebackiensa kanssa? Tää ei kyllä mikään paras oo mutta se tunne sillon!

Oltii muutaman kaverin kans vessassa korjaamas meikkejä ja hiuksia, semmosessa isossa invassa. Unohdettiin sit laittaa se ovi lukkoon ku sinne tulee muutama ärsyttävä tyttö. Ne laittaa kyl oven äkkiä takas kiinni ja me laitetaan se lukkoon. Sitten ne alkaa hakata sitä ovee ja huutelee että vois laittaa vähän vauhtia ja jotain naureskeli siel oven takana. No mulla meni sitten hermo siel ja avasin oven ja erittäin kohteliaasti sanoin: Kaverini servas eksänsä kun olimme juomassa eksä ei luonnollisesti ollut mukana ja innostuttiin humaltuneena raiskaamaan naamakirjaa erilaisin kuvin ja tilapäivityksin tästä hirrrrveen villistä baarireissusta Eksä: Hirveen hyvää ryyppäämistä kun täytyy kaikki päivittää faceen!

Eikö nimi jo kerro keille se on suunnattu? DDD hahaha, yrittäkää nyt edes! Tuli aikamoinen myötähäpeä tota sun kaverias kohtaan xDDD. Ei käynyt itelle mutta kerron silti. Siskoni ja hänen kaverinsa olivat käymässä maksullisessa vessassa.

Toinen ootteli ulkona sillä aikaa ku toinen hoiti asiansa ja tämä ulkona odotteleva huomas kaks ihq teini xd kiroilevaa meikkipelleä, jotka selvästikin kärkky tilaisuutta hyökätä ilmaiseksi vessaan kunhan se vapautuisi. No siskoni kaveri joka oli sillä hetkellä vessassa huomasi kans tämän kun avasi sitä vessan ovea ja poistuessaan vessasta tyynesti varmisti oven menevän lukkoon, ennen kuin nämä kaks teiniä kerkes sinne.

Siitäpä nämä lapsoset riemastuivat ja antoivat sanaisen arkkunsa laulaa ja haukkuminen alkoi. Siskon kaveri sano että "Ei me teiän paskoja makseta" ja loppu suunsoitto siihen. Tää keskustelu antaa servaukselle aivan uudenlaisen ulottuvuuden: XD " vastasin vaa että "pienempi ku siulla".

Servaus on muka-fiksujen-ihmisten keksintö peitellä sitä, etteivät oikeasti ole fiksuja. Mut tämmöset riippuu aina henkilöstä. Itellä on niin fiksuja kavereita, et yleensä vaan väitellään keskenään, jostain visaisista aiheista, eikä servauksille oo aikaa.

Ja ei tule nyt mitään erikoista mieleen, vaikka onhan niitä parikin. Yleensä semmosia puolihuolimattomia sutkautuksia, jotka itsekin tajuan vasta jälkikäteen.. Odotin hyviäkin heittoja, kun avasin tän keskustelun. Mä oon hyvä saamaan toisen hiljaiseksi osuvalla kommentilla, mutta tiiättekö miksei tule yhtäkään mieleen? Koska servaukset on tilannekohtaisia eikä se nasevuus välttämättä välity, kun sen kertoo uudestaan. Musta kaveripojan isä servas sen aika kunnolla kun jätkä oli ollu meillä yötä ja yritti selitellä kylmänhiki otsalla öistä olinpaikkaansa D Sohvalla vai sängyllä" Meni hiljaseks D: Ai mun otsaan sattuu.

Ei tällä keskustelulla kyllä naurata iteleen sixpackia. Nauran säälistä joittenki yrityksille: Kerroin luokkatoverilleni että niitti ei ole alkuaine. Toki yritti väittää vastaan mutta mullapas olikin todisteita x.

Osa näistä demittäjien servauksien haukkumis kommenteista on pahempia servauksia kun mitä tähän keskusteluun on mainittu: No, kerroin ensin mutsille yhestä jätkästä johon olin joskus kauan sitten ihastunut. No, tuhkakupista alkoi sit sammumattoman tumpin takia nousta savua ja mutsi servas ensin; " Voisit sammuttaa ton tuhkakupinki, ku niin märkänä näytät olevan..

Siinä tuli sit mutsin lempparinäyttelijä ja mutsi alko sit huokailla siinä ihastuneena. Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä".

Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään. Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä.

Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo. Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali.

Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan.

Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana. Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita.

En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus. En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan intiimissä suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan.

Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta.

Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin.

Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua. Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään? Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä.

Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi?

Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia? Hei, olen 13 vuotias "tyttö": Olen taistellut tätä asiaa vastaan jo vuotta. Olin pienempänä prinsessa mutta jo ennen murrosikää olen alkanut tuntemaan vierautta tyttömäistä kehoani kohtaan, ja se on vain pahentunut tässä murrosiän aikana.

Olen yrittänyt hyväksyä itseni sellaisena, kuin olen, mutta se ei vain yksinkertaisesti enää onnistu. En pysty hyväksymään kehoani, ja sitä että olen tyttö. Olen ollut aina erilainen kuin muut, koska olen ujo ja minulla on valikoivaa puhumattomuutta. Minua on myös syrjitty erilaisuuteni vuoksi koko kouluelämäni ajan. Pienempänäkin olin lähes aina leikeissä pojan roolissa, ja minusta se tuntui oikealta.

Minulla on ollut myös tyttökaveri ja hänenkin seurassaan olin enemmän pojan roolissa. Siksi minua jotenkin ällöttää naisellisuus, vaikka kuitenkin arvostan sitä omalla tavallaan.

Itken lähes joka päivä yksin vain sitä että olen väärässä kehossa. Koulussa liikunnassa en mennyt uintiin mukaan ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä, että en vain kuulu liikunnassa tyttöjen joukkoon. Kun koulussa nyt yläasteella pidettiin ne itsenäisyydenpäivän tanssijaiset vai mikä se nyt ikinä onkaan, niin panikoin siitä etukäteen aivan kauheasti.

Yritin kysellä mitä tyttöjen täytyy panna päälleen, ja vastaukseksi sain, että tyttöjen on pakko panna mekko. Enkä sitten tietenkään laittanut mekkoa, koska se tuntuisi todella ahdistavalta. Itsenäisyyspäivän tanssiaisissa olin sitten meidän luokan ainut "tyttö" jolla ei ollut mekkoa.

Oikeastaan taisin olla koko koulun ainut. Muutama oli, jolla oli jotain hameen kaltaista, mutta minulla oli poikamainen paita ja mustat farkut. Minua ahdisti, kun kaikki tuijottivat minua, kun tanssin jonkun pojan kanssa.

Olisin mieluummin halunnut tanssia tytön kanssa. Seuraavana päivänä kaikki tuijottivat minua koulussa ja olisin vain halunnut itkeä ja paeta, mutta en voinut. Minun oli pakko vain nielaista suru. En oikeasti enää tiedä, mitä merkitystä minulla on, kun en ole onnellinen. Minulla on tyttömäinen nimi, mutta se tuntuu oikealta, enkä ehkä ikinä tahtoisi muuttaa sitä.

Käytän myös poikamaisia vaatteita ja minulla on lyhyt tukka ei polkkatukkaa vaan sellainen lyhyt poikamainen. Olen ihastunut poikiin sillä tavalla, että tahtoisin itsekin olla sellainen, mutta jos menisin naimisiin, menisin varmaan tytön kanssa. Vanhempani ovat tietoisia siitä, että olen mieluummin poika, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. He ovat hyvin ymmärtäväisiä, ja tukevat minua, mutta jotkut sukulaiseni ja luokkakaverit vain eivät tunnu ymmärtävän, että kaikki saavat olla erilaisia ihmisiä.

Loukkaannun siitä, jos esimerkiksi luokkalaiseni puhuvat väärin siitä tai kun he ajattelevat, että se olisi muka jotenkin outoa tai hassua, että joku tyttö haluaa olla poika tai jotain vastaavaa. Haluaisin kuitenkin löytää jonkun toisenkin ihmisen vanhempieni lisäksi, joka ymmärtää tällaisia asioita, joka ymmärtäisi minua. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla omanlaisiaan. Minulla ei ole ollenkaan ystäviä ja olen syrjitty, enkä enää tiedä mitä tehdä ja mitä merkitystä minulla on.

En osaa hyväksyä itseäni. Anteeksi todella pitkästä tekstistä ja kiitos vastauksesta etukäteen. Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v.

Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa. Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe.

Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia. En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä.

Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan. Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa.

Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin?

Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia? Olen 17 vuotias tyttö ja tiedän kuuluvani seksuaalivähemmistöihin. En tiedä vielä olenko täysin vain naisiin suuntautunut vai molempiin sukupuoliin. Molemmat vetävät minua puoleensa ja herättävät ajoittain eriaikoihin enemmän tunteita. Asia pelottaa ja ahdistaa minua suunnattomasti. Minulle tulee aina välillä aikoja jolloin haluasin vain itkeä ja hypätä ikkunasta ja välillä aikoja jolloin olen täysin okei itseni kanssa.

En tunne ketään sukupuoli vähemmistöä tai edes jonka perheessä olisi sellaista. En ole kertonut kenellekkään miltä minusta tuntuu ja enkä ole varmasti valmis kertomaankaan pitkään aikaan. En tiedä miten edetä asian kanssa, mutta johonkin päin olisi pian pakko mennä ennenkuin romahdan. Luulin loman jossain kaukana kotoota auttavan, mutta kotiin paluu tuntukin vielä enemmän ahdistavalle.

Tunnen myös olevani hyvin yksinäinen, joka ei paranna asiaa. Olen vuotias, joka on syntymässä määritelty tytöksi. Kärsin vakavista mielenterveysongelmista, joten tätä asiaa on ollut vaikea pohtia. Jotenkin tuntuu, että vasta nyt pystyn edes miettimään tätä asiaa vakavasti, kun aina ennen jokin muu asia on ollut akuutimpi.

Omasta epävarmuudesta ja mielenterveysongelmista johtuen en ole vielä valmis lähtemään transpolille. Pelkään hoitojen pitkittymistä ja toisaalta sitä, että saisin muunsukupuolisuus-diagnoosin, enkä sen takia varsinaisia hoitoja. Onko joku paikka tai ihminen kenelle voisin käydä puhumassa polin ulkopuolella? Olen terapiassa, mutta terapeuttini ei oikeen ymmärrä tätä asiaa: Eli haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa selvitellä sukupuoliasiaa, joka ehkä tietäisi jotain myös mielenterveysongelmista.

Oma epävarmuus kun osittain johtuu siitä, että tyytymättömyys kehooni voi johtua myös syömishäiriötaustastani. Olen hukassa, enkä tiedä kenelle puhua. Kysymys ahdistaa joka päivä, mutta en tiedä mistä apua Lue vastaus. Hei Olen vuotias muunsukupuolinen Lahdesta ja minulla on sellainen olo kuin olisin hyvin yksin tämän asian kanssa.

Olen tullut ulos kaapista äidilleni, siskolleni ja entiselle opettajalleni. Loppu suvulle ei missään nimessä saa kertoa, koska he oletettavasti tekevät perheestäni pahempia mustia lampaita kuin jo olemme.

En kuitenkaan tunne että voin puhua näistä asioista kotonakaan. Tuntuu kuin kiusaisin äitiä aina kun puhun näistä asioista, enkä kehtaa vaatia että hän ei kutsuisi minua mimmiksi, tytöksi etc. Yritin olla kovana asiasta aluksi, mutta hermostutin äitini sillä, niin luovutin.

Nyt se kaduttaa, koska se häiritsee. Siskolleni sanoin vain etten ole tyttö enkä poika, koska äidin mukaan hänkään ei ymmärrä. Tähän vielä se, että tahtoisin eroon rinnoistani, mutta en uskalla tehdä päätöksiä äidin ja suomen lain säädännön takia. Bindaus ei tunnu enää oikein auttavan asiaa Anteeksi että tämä on niin jaaritteleva viesti, mutta lopullinen kysymys on kait se, että pitäisikö minun yrittää puhua tästä lisää vai ei?

Olen tässä viimeisen vuoden ajan miettinyt aika aktiivisesti omaa sukupuoltani ja seksuaalisuuttani ja varmaan aiemminkin olen asiaa jotenkin ajatellut, mutta noin vuosi sitten asia iski häiritsemään voimakkaasti. Jos jommassa kummassa on jotain normaalista poikkeavaa, niin olen kyllä vielä todella syvällä kaapissani. Ylipainoni takia minun on muutenkin vaikea hyväksyä kehoani, mutta en tiedä onko tässä myös se ongelma, etten pidä naisellisista muodoistani.

Minulla ei ole kokemusta millään tavalla seksistä, enkä muutenkaan ole seurustellut ikinä. Katson nykyään usein lesbopornoa. Mutta välillä on myös aikoja, jolloin katson miehen ja naisen välistä seksiä ja välillä jopa miesten välinen seksi on kiihottanut.

Huomasin tässä lähiaikoina, että olen katsonut muutamankin naisen muotoja oikeassa elämässä ja ajatellut esim. En käsitä ajatuksiani naisia kohtaan ja minua kuvottaa ajatella mahdollisuutta, että haluaisin naisen kanssa tehdä jotain, vaikka toisaalta en tiedä onko se se, mitä haluan. En osaa kuvitella "ottavani suihin" kummaltakaan sukupuolelta, tai no osaan ehkä kuvitella, mutta en tiedä houkuttaako se sinällään.

Toki tajuan, ettei kaikkia kiinnosta suuseksi. Mutta toisaalta minulla itselläni ei olisi mitään ongelmaa, jos joku antaisi suuseksiä minulle. Joskus olen ehkä ajatuksissani laittanut itseni miehen asemaan, enkä tiedä haluaisinko oikeasti olla jollain tapaa miehen roolissa vai onko se se miehen kroppa, joka kiihottaa kuitenkin. Minulla ei sinällään ole mitään ongelmaa alapääni kanssa, vaikka joskus olenkin leikitellyt ajatuksella, että entä jos siinä tilalla olisikin penis.

Joskus kun olen katsonut miehiä hieman "sillä silmällä" niin olen alkanut ajatella, että ajattelenko kyseisen miehen oikeasti hyvännäköiseksi vai ihailenko vain kyseisen miehen tyyliä ja haluaisinko olla samanlainen. En ole kovin naisellinen ja periaatteessa haluaisin pukeutua miehellisemmin. Minulla riittäisi monelta muultakin kantilta kertoa tästä aiheesta mutta päätin kertoa tällä kertaa hieman erikoisempaa kautta asioita. Minua häiritsee minun ajatukseni, enkä tiedä mikä olisi se oikea "minä".

Olen kuitenkin tullut enemmän ja enemmän siihen ajatukseen, että jollain tapaa haluaisin olla miehisempi, mutta miten pitkälle haluaisin viedä sen niin en tiedä. En oikein pääse "testaamaankaan" mikä tuntuu hyvälle, koska olen niin syvällä "kaapissa" enkä pysty edes kuvittelemaan, että kertoisin jollekin läheiselle ajatuksistani. Minua hämmentää ajatukset sukupuoliakin kohtaan, että tavallaan, mitkäköhän on niitä oikeita mieltymyksiä Oon 15 vuotias tyttö. Tai ainakin aikaisemmin olen pitänyt itseäni tyttönä.

Nyt vuoden aikana musta on tuntunut mun kroppa lähinnä vastenmieliseltä. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut välillä haluisin vaan mun rinnat pois. Tykkään välillä pukeutua maskuliinisemmin ja meikkaan mun kasvot maskuliinisemmaksi. Ja oon ilonen silleen. Mut välillä taas tunnen oloni tyttömäisemmäksi ja käytän "tyttöjen" vaatteita.

Olen lukenut "genderfluid" ihmisistä nyt paljon ja samaistun oikeastaan siihen kuvaukseen. Välillä oon poika ja välillä tyttö ja välillä en kumpikaan. Mutta aikaisemmin musta ei tuntunut tältä, joten en tiedä onko tää vaan ihimenevä vaihe vai enkö mä oikeasti ole tyttö.

Ahdistaa kun en osaa sanoa mitä sukupuolta edustan ja en tunne ketään ihmistä, joka ymmärtäisi tän, koska kaikki tietävät selvästi niiden sukupuolen mun lähipiirissä. Miten opin tajuamaan ihteäni? Tai miten opin olemaan vihaamatta mun vartaloa?

Olen aina ollut ujo tyttöjen seurassa, vaikka olen itsekin tyttö. Pojat kyllä pitävät minusta, mutten heistä ole oikeasti erityisemmin kiinnostunut. En ikinä ole oikeastaan kikattanut heidän seurassaan, mikä tekee vaikutuksen monesti. Ja se on välillä ahdistavaa.

Olen aina ollut kiinnostunut tytöistä, koska ne ovat aina olleet söpöjä. Pojille pitäisi tehdä selväksi, että he eivät minua erityisesti kiinnosta, koska en halua olla "femme fatale", vaan pelkkä femme, jos sitäkään. Tarvitsen apua ja voimia, että pääsen pimeästä ja ahdistavasta kaapista valoisaan huoneeseen. Moi olen 45v perheellinen mies. Olen aina nuoresta asti tykännyt pukeutua salaa naisten vaatteisiin. Se on tuottanut suurta nautintoa ja kiihottanutkin.

Kuitenkin olen halunnut pitää kaiken salassa ja kapissa. Vaimoni on kyllä joskus epäillyt minua, kun on huomannut, kun vaatteisiin on koskettu.

Olen aina myös fantasioinut miestenvälisestä erotiikasta ja se tunne on kasvanut vuosi vuodelta. Muutamia btm-kokemuksia on ja olen nauttinut niistä. Nyt on ajatus Toppina olemisestakin tuntunut hyväksyttävältä. Vaikeaa on tehdä salaa, jotenkin pettää koko perhettä ja se vaivaa minua ja psyykettä. Seksi vaimon kanssa ei ole koskaan sujunut oikein hyvin. Olen liian herkkä ja hellä hänelle. En tiedä mitä teen? Tuntuu että elämä menee hukkaan ym.

Meillä on kaksi lasta, joista toinen jo aikuinen ja toinenkin melkein. Olen teini-iästä asti tiennyt olevani homo, mutta jotenkin vain elämä lähti menemään näin. Vaimoni on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani alusta asti. Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa.

Vuosikaudet halusin vain seksiä miesten kanssa eikä varsinaisia syvempiä ihastumisia ollut kuin pari kappaletta. Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen.

Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen. Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin.

En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa. Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa.

Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia. Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa.

Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa. Tapahtumasta on nyt n. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä.

Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi.

Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi.

Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään. Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä. Olen kolmen lapsen äiti. Heidän isänsä kanssa olin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Vuosi sitten uskaltauduin tulemaan kaapista eräälle silloiselle kaverilleni: Eihän se hyvin mennyt, en jaksa mennä yksityiskohtiin, enkä itseasiassa niitä tiedäkään, mutta kuten sanottua, hän on nyt entinen kaverini.

Meni yli puoli vuotta, kun uskaltauduin vihdoin sanomaan saman aviomiehelleni. Hän kiitti luottamuksesta, sanoi olevansa aina mun tukenani, mitä ikinä tekisinkään, mutta että koska ei itse ole homo, ei koe voivansa jatkaa yhteiseloa minun kanssani.

Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani. Niille yhden käden sormilla laskettaville kavereilleni en uskalla avautua. Kaksi edellistä kertaa olivat niin tuhoisia. En tiedä kuinka selviäisin, jos menettäisin heidätkin. Sukulaiset eivät tiedä, he eivät taida ymmärtää miksi erosimme.

Tuntuu että kaikki pitävät minua syyllisenä. Tunnen itseni erittäin huonoksi ihmiseksi. Nyt olen sitten tilanteessa, jossa tavallaan olen ulkona, tavallaan en, koska en ole kertonut kaikille. En myöskään oikein tiedä mitä mä haluan. Binderiä olen kokeillut, en pidä siitä kuinka kuuma se on. Huomaan etten oikein enää jaksa huolehtia itsestäni. En usko rehellisesti voivani koskaan saada ihmissuhdetta, joka perustuisi totuudelle. Minut on hylätty kahdesti sen takia mitä olen.

En jaksa uskoa, ettei niin tapahtuisi vastakin. Rehellisesti, ellei minulla olisi lapsia, harkitsisin päivieni päättämistä. En vain oikein näe mitään mieltä tässä, olen lähinnä vaivaksi muille, ja paheksunnan kohde, jätinhän mieheni "ilman mitään syytä". En osaa kuvitella tulevaisuuttani. En oikein näe edes viikkoa eteenpäin.

En käsitä mitä mun pitäisi tehdä. Olen 19 ja koen olevani transsukupuolinen. Olen hautonut asiaa lähes 5 vuotta, mutta vasta reilun vuoden olen ollut varma asiasta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut asiasta kenellekään. Tavallaan olen tiennyt jollain tasolla siitä lähtien, mutta silloin ajattelin vain, etten pidä kehostani koska olen lihava olin kuitenkin reilusti alle 40kg. Myöhemmin aloin "leikitellä" ajatuksella, että olisinkin oikeasti poika enkä tyttö, mutten moneen vuoteen kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

Nyt kuitenkin jostain syystä päädyin siihen, etten enää voi "valehdella" itselleni. En ollut aiemmin kokenut transsukupuolisuuden "oireita" kovin vahvasti, joten siksikin olin helposti epäillyt itseäni. Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, miten "väärältä" kaikki tuntuu. En esimerkiksi ollut kokenut varsinaista dysforiaa ennen kuin vasta viime kuukausina, mutta nyt ahdistun todella helposti pienistäkin asioista.

Tunnen olevani tällä hetkellä hukassa. Olen tullut liian pitkälle mennäkseni takaisin, mutta tuntuu siltä, etten voi jäädä tähänkään tai teen jotain peruuttamatonta. Pelkkä ajatus siitä, että kertoisin perheelleni saattaa aiheuttaa ahdistuskohtauksen, eikä minulla ole muita kenelle voisin harkita kertovani.

Tunnen olevani asian kanssa todella yksin enkä tiedä mitä tehdä. Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin.

Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään.

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia.

Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Lapsuudessani halusin leikkiä tyttöjen kanssa mieluiten, olin vilkas poika mutta tyttöjen maailma kiehtoi! Poikien kanssa, ainakin naapurinpojan kanssa leikkiessäni halusin hänen kanssaan olla tyttö, suutelimme ja leikimme kotia, jossa olin aina tyttö! Minulle jäi varjo, joka on seurannut minua tänne saakka! Olen elänyt elämääni heterona, johtuen ajasta jossa elin, pohjanmaan ahtaassa yhteisössä ei ollut tilaa poikkeaville, menin naimisiin, joka johti eroon ei tästä syystä mutta toinen kerta jo onnistui, perhe on mielestäni voinut hyvin.

Jotain on puuttunut, olkapääni takana on ollut hän, joka on kuiskannut useasti voimakkaastikin, kun on eteeni tullut upea poika, myöhemmin mies.

Se on johtanut unelmiin olla jälleen tyttö miehen kainalossa. Ei se ole toteutunut, mutta en tiedä mitä tehdä. En haluaisi rikkoa perhettä mutta tunnen, jotain suurta on kokematta!!! Taitaa olla toivotonta enää tehdä asialle mitään! En olisi uskonut, että saisin kirjoitettuani teille, olen helpottunut! Haluaisin kuitenkin olla poika. Minulla on lyhyet hiukset, käytän meikkiä, mutta vain saadakseni kasvoni näyttämään maskuliinisemmilta, ja käytän poikamaisia vaatteita.

Mielestäni miehen lihaksikkaampi keho on kaunis, ja haluan sellaisen itsellenikin. Olen aina ajatellut olevani biseksuaali, mutta ajattelen olevani kiinnostunut miehistä vain siinä tapauksessa, että itsekin olisin mies. Mikä sellaisen seksuaalisuuden virallinen nimi on? Vihaan tätä kehoa niin paljon, että se on aiheuttanut masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ja viikon olon suljetulla osastolla. En kuitenkaan uskalla puhua asiasta vanhemmilleni, johtuen kai siitä, etten muutenkaan hirveästi ajatuksistani heille puhu.

Haluaisin todella paljon olla poika! Rakastan sitä, jos joku sanoo että näytän ihan pojalta. Mutta sitten taas jos joku muistuttaa minua siitä että olen vangittu tytön kehoon, alkaa ahdistaa. Kiitos jos osaatte auttaa! Hei, Olen 17—vuotias homo. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten alaikäisenä pystyisin tapaamaan homoja tarkoituksessa, että jossain vaiheessa voisimme alkaa seurustella.

En siis kysy, mistä löydän seksiseuraa näitä viestejä on aivan liikaa keskustelupalstoilla vaan miten nuoret homot voivat löytää seurustelukumppanin. Olen miettinyt pääni puhki sitä, missä voi tavata näitä henkilöitä. Yhteiskunnallinen olettamus on se, että jokainen on hetero, ellei hän toisin kerro, joten jokaisen hyvännäköisen ja mukavalta vaikuttavan miehen kanssa ei voi tai voisi, mutta en viitsi mennä jutustelemaan. Mietin ylipäätään, onko samankaltaisia "ongelmia" yleisesti nuorissa homoissa vai olenko jossain kuplassa, missä en huomaa nuorten homojen parisuhteita?

Olenko tämän ajatuksen kanssa aivan metsässä? Kontekstina lisättäköön se, että olen tullut kaapista vanhemmilleni ja parhaimmille ystävilleni. Mahdollinen "julkinen ulostulo" esim postaus facebookiin on minulle yhdentekevää enkä pidä sitä tärkeänä — mahdollisesti parisuhteen myötä tälläinenkin voisi tapahtua Koen, että itse olen transgender naisesta agenderiin. Olen puhunut mun terapeutilleni sukupuolenkorjausleikkauksesta ja kaikesta siitä ja sinänsä mä oon matkalla kohti sitä ihmistä, joka mun kuuluukin olla.

Tavallaan kaikki ulkopuoliset asiat on hoidossa, mutta psyykkinen ja sosiaalinen puoli on ihan paskana.

Tuntuu siltä, että mua ei koskaan tulla pitämään normaalina ihmisenä. Transgenderin leima tulee aina leijumaan mun yllä, ja vaikka tiedän että meitä on monta, niin silti omassa elämässä ja tuttavapiirissä olen yksi ainoista queer ihmisistä. Olen kaiken aikaa masentunut, yksinäinen ja pelokas, ja kaikki kohtelee mua kuin jotain avaruusoliota.

Kuinka tuntea itsensä normaaliksi yhteiskunnassa ja kuinka käsitellä sitä, miten muut minua kohtelee trans ihmisenä? Mistä kaikkialta voin löytää tukea, ja mitä mun pitää tehdä itteni kanssa, että selviän hengissä tästä elämästä?

Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella.

Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen.

Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno. En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta?

Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Mä olen miettinyt jonkun aikaa jo, kuka mä olen.

Mähän synnyin ikävä kyllä pojaksi, ja nyt omassa päässä on pikkuhiljaa alkanut asiat selviään. Mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään tuntemuksistani. Uskon että kaikki ottaisi tosi hyvin ja tällee, mutta en vaan uskalla. En tiedä kenelle uskaltaisin kertoa ensimmäisenä, koska mua pelottaa super paljon, että jos ne hylkääki mut..

En tiedä mitään, mua ahdistaa mennä koulussa liikuntatunnille, vessaan ja kaikkialle mihin pitää mennä tiettyyn sukupuolelle suunnattuun paikkaan. Pidän itseäni tyttönä enemmän kuin poikana, mutta en uskalla mennä esim. Olen aika yksin tämän asian kanssa, en ole kertonut kellekään ja tämä on eka kerta, kun kirjotankaan mihinkään, toivon saavani jonkinlaista apua ja mielenrauhaa: Ensinnäkin kerron pientä kontekstia.

Olen aina puolustanut vähemmistöjä, varsinkin seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa. Kun menin yläkouluun, minusta ja yhdestä luokkatoveristani tyttö tuli parhaat kaverit. Aluksi minulle tuli pieniä 'hupsuja' ajatuksia, kuten 'Mitä jos nyt ottaisin hänen kädestä kiinni? Pikkuhiljaa huomasin, että ajatuksista tuli haluja.

Tunteista tuli suurempia, vaikuttavimpia ja riskeeraavia. Ne kasvoivat ja laajenivat ja aina kun katsoin häntä, minulle tuli miellyttävä, mutta samalla kahlittu olo. Kerran en kestänyt enempään ja kerroin yhdelle kaverilleni.

Olo helpottui, mutta noin viikon jälkeen tunteet palasivat ja pahentuivat entistä enemmän. Aloin tosissani unelmoida suhteesta tämän ystävän kanssa ja kosketuksen vastustaminen oli mahdotonta. Lopulta kerroin ihastuksen kohteelle. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan.

Me olemme vieläkin ystäviä, mutta valitettavasti enempää meistä ei voi koskaan tulla. Hänelle kertomisen jälkeen ei ole ollut niin paljon ongelmia tämän kanssa, mutta jos ajattelen sitä, alan taas tärisemään ja tuntemaan lämpöä sisällä. Olen nyt hyväksynyt itseni lesbona. Kaverini tietävät ja olen facebookissa pistänyt tietoihini olevani kiinnostunut naisista, mutta perheeni ei tiedä. Kuitenkin tiedän, että he hyväksyvät minut ja olen päättänyt, että esittelen heille tyttöystäväni normaalisti, kun sellaisen saan.

Ei tarvitse käskeä heitä istumaan ja selittää että tykkään tytöistä. Mutta aina välillä epäröin seksuaalisuuttani.

Joskus mietin, että olinko väärässä ja että olen hetero, vai olenko ehkä bi, vai mahdollisesti aseksuaali. Minua saa epäröimään joskus se, että ajattelen joidenkin miesten olevan söpöjä tai komeita jne. Aseksuaalia olen miettinyt, koska minua ei seksi kiinnosta ollenkaan.

Se on hyvin mahdollista, että se on vain ikäni takia, mutta silti epäröin. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa.

Olen melko varma olevani lesbo, mutta eihän ne ongelmat siihen lopu, ei ne koskaan. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kauhistellut sitä, että olen yksin ystävänpäivänä. Haluaisin suhteeseen suuresti, mutta silti tunnen olevani liian nuori siihen. Mutta no, jos siihen haluan ja osaan pitää huolta itsestäni, kai minä ihan hyvin pystyisin, mutta en tiedä miten löytäisin ketään. Uskoakseni olen liian nuori nettideittailuun ja varsinkin baariin menemiseen.

Olen miettinyt, että voisin mennä Setan nuorten sateenkaarikahvilaan, mutta ajat eivät sovi minulle. Toivottavasti voisitte auttaa minua jossain. Viestistä tuli aika pitkä No enempää en osaa sanoa. Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen. Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen. Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä. Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani.

Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini. Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen. Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat.

Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. En tiedä mitä teen. Olen vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi. En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille.

Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä. Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän. Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani.

En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama. Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä. Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta.

En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava. Ylipäänsä kiinnostun ihmisistä seksuaalisessa mielessä äärimmäisen harvoin - ja jos olen rehellinen, niin kyllä ne ovat useimmiten naisia.

Olen miettinyt aseksuaalisuuttakin, kai siinäkin on jonkinlaisia asteita? Seksin ajatus abstraktilla tasolla ja eroottisissa tarinoissa kiihottaa, mutta en pysty kiihottumaan kenenkään todellisen ihmisen ajattelusta, enkä koskaan ole saanut orgasmia.

Huomaan myös ajattelevani, että ehkä minä vain tarvitsen parisuhdetta vähemmän kuin ihmiset yleensä. Ehkä en tarvitse parisuhdetta? Minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten ahdistumista sinkkudesta, minullahan on laaja ystäväpiiri. Tiedän ahdistuvani lähinnä sen vuoksi, että mitä vanhemmat ja ystävät ajattelevat, kun en ole ikinä seurustellut.

Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen.

Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo tai ainakin enemmän sinnepäin vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut. Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia. Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun.

Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki. En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän. Epäilen olevani lesbo, ajatus seksistä miehen kanssa inhottaa ja olen ihastunut tyttöön. En ole vielä tullut kaapista ulos, mutta haluaisin kertoa siitä parille harkitulle henkilölle, joista toinen on paras kaverini.

Olen ihastunut parhaaseen kaveriini, joka on hetero. Yhtenä päivänä keskustelu päätyi lesboihin. Kaverini rupesivat puhumaan kuinka hirveää olisi, jos joku kaveri olisi lesbo. Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla.

Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät. Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla.

Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain. En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan. Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä? Olen poika joka käyttää sukkahousuja. Haluaisin mennä ulos sukkahousuihin hameeseen ja ballerinoihin pukeutuneena mutta en uskalla. Pelkään että joku varsinkin naispuolinen näkee minulla sukkahousut jalassa ja mietin että miten suhtautuu minuun kun näkee sukkahousut minulla.

Olen vuotias jätkä ja haluaisin avautua seksuaalisuudesta jollekulle. Reilu vuosi sitten aloitin armeijan ja nyttemin opiskelen yliopistossa. Olen aina esiintynyt heterona sekä kavereille että läheisille. Ongelmana on se, että viimeisien vuosien aikana olen huomannut ihastuneeni vain miehiin. Tytöt ovat omalla tavallaan söpöjä ja ihania, mutta melkein aina kiinnostus herää, kun tutustun paremmin johonkin jätkään.. Olen kerran seurustellut yhden tytön kanssa, mikä oli todella mukavaa ja pidin tytöstä kovasti, ero tuli sitten, kun aloitettiin koulut eri paikoissa.

Muuten en ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisin halunnut. Tälläkin hetkellä olen ihastunut korviani myöten yhteen luokan pojista, hauskaan ja pirteään hetero urheilijaan, joka on yksi uuden kaveripiirin jäsenistä.

En kuitenkaan ole paljastanut kellekään mitään, koska pelkään. Minulla on nyt se oikea kaveripiiri, jossa viihdyn ja haluan olla, enkä haluaisi pilata juttua kertomalla, että pidän miehistä.

Plus uskon vahvasti, että asenteet muuttuu väkisinki jos kerron. Pelkään myös että juttu alkaa levitä, jos kerron asiasta jollekkin. En haluaisi kuunnella kun porukka kuiskuttais kun meen ohi "Kato toi on homo", ja mitä näitä nyt on.

Aloitin kesällä salilla käynnin ja olen saanut juuri luokkalaisista hyviä salikavereita ja kauhistelen vain mitä tapahtuu jos kertoisin. En haluais edes ajatella, iskä varmaan häätäis kotoa. Yhdelle etäiselle armeijakaverille olen maininnut sivunmennen asiasta ja häntä se ei hetkauttanut ja hän sanoi että se on okei, eikä tarvis häpeillä. Silti on eri asia puhua asiasta jollekkin, joka on periaatteessa tuntematon ja asuu jossain muualla.

Ihan niin kuin täällä, heh. Päivittäin ajattelen että, ei se mitään, ei kenenkään tartte tietää ja osaan elää asian kanssa. Mutta sitten aina joskus yön pimeinä tunteina melkein murrun, kun vaan tuntuu niin ahdistavalta ajatella kaikkea.

Tulevaisuutta, mitä jos joudun olemaan yksin, mitä jos kaikki jätkäkaverit heittää vaan homoläppää eikä ota vakavasti tai rupeaa kokonaan välttelemään. Mitä jos kerron ja vanhemmat saa tietää. Nololtahan tällainen valittelu kuulostaa mutta tän kanssa oon joutunut elämään ja haluisin apua. Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma.

Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää.

Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään.

Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle? Miten voin muuttua takaisin ennalleni?

Syytän tästä useita naisia, koska siinä iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni.

Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista Lue vastaus. Olen 19 v mies. Saan todella paljon seksuaalista nautintoa naisten vaatteisiin pukeutumisesta. Minua kuitenkin huolettaa oikeasti tämän normaalisuus. Teen tätä siis vain kotona.

Ennen nukkumaan menoa koen morkkista ja koen itseni hulluksi jne. Naisten vaatteisiin pukeutuminen antaa mulle kuitenkin kiihotusta ja hyvää oloa, mutta samaan aikaan pahaa oloa. Mistä se voi kertoa? Olen tilannut netistä naisten vaatteita. Haluisin enemmän ostaa oikeasta kaupasta. Mutta en ikimaailmassa kehtais, saatika sovittaa. Tai miten voisin toteuttaa paremmin fetissiä tai miten uskallan oikeeseen liikkeeseen ostamaan niitä. Olen jo pitkään yrittänyt etsiä ja löytää seksuaaliseen suuntautumiseen ja seksuaali-identiteettiin liittyviä HLBT-kirjoja, leffoja ja muita sen sellaisia.

Mulla ei oo tarpeeksi rohkeutta kysyä sitä kirjastonhoitajalta tai kirjakaupoista kuin myöskään leffavuokraamoista, koska en tiedä miten sitä kysyä ja pelkään miten ne kattoo mua sen jälkeen vaikkei se saata olla niille iso juttu.. Ystäväni teki poikansa wc: Myös vanhempien laatikosta oli viety sellainen mutta paljon pienempi vaikka poika ei tiennyt että siellä sellaista olisi ollut.

Omin lupineen meni tonkimaan paikkoja. Etsinyt varmaan jotain ja se oli tullut eteen. Pojan huoneessa oli tätä tapahtumaa ennen erilaisia liukuvoiteita pitkin pöytiä jolloin vanhempien kiinnostus heräsi mihin hän niitä tarvitsee. Toppuuttelin itse että hän etsii itseään ja kokeilee nyt uutta. Onhan hän yksinäinen ja tietämätön tytöistä.

Hän ei ole seurustellut koskaan. Mutta nyt tuli mieleeni että jos teillä olisi tällaisesta tapauksesta jonkinlaista tietoa. Poika on armeijan käynyt. Siellä oli muutamia kavereita. Nyt ei ole ystäviä ei minkäänlaisia kavereita. Istuu illat ja päivät kotona tietokoneen ääressä. Perhe sanoo hänen pelaavan tietokonepelejä. Hän on ujo, hiljainen, kiltti ja kohtelias. Koulu meni juuri ja juuri läpi. Opiskelu on nyt siinä vaiheessa että pitäisi jatkaa mutta mihin ja milloin?

Tuskin poikakaan sitä tietää. Perheessä on kaikkiaan kolme lasta. Poika on ainut kuka asuu enää kotona. Kaksi muuta tyttöjä, Vanhemmat ovat vaativissa ammateissa. Aina melkein töissä ja suhteellisen vähän kotona poikansa kanssa. Vain viikonloput ja osan lomista ovat yhdessä. Isälle poika oli sanonut että se on hupia varten. Muuta hän ei puhu asiasta.

Koitan tässä vielä tottua sen sanomiseen, vaikke se tuntuukin näin oudolta.. En vain tunne ketään ikäistäni Helsingistä, joka olisi minunlaiseni. Googlasin monta tuntia vain erilaisia vertaisryhmiä enkä löytänyt yhtäkään pääkaupunkiseudulta mieluusti Helsingin keskustasta. En ole kaapista ulkonakaan vielä, eikä se minua haittaakaan, mutta haluaisin vain löytää jonkun ikäryhmästäni, joka käy tätä samaa juttua läpi. Pahinta on se kun tuntuu kuinka yksinäistä on kun ei pysty puhumaan muille minunlaisille sukupuolivähemmistöille.

Missä ja milloin voisin heihin tutustua kasvotusten?? Olisin halunnut päästä viime kesäkuiseen Prideenkin muttei se ollut juuri sinä päivänä mahdollista.

Tykkään jos mua kututaan Eliakseks. Oon 10 vanhasta asti tiennyet mussa on jotain vikaa mut vasta 12,5 vuotiaana ymmärsin et kyse oli mun sukupuoli identteetistä. Oon poika joka on syntyny tytön kehoon.

... Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisijoten en itse pidä itseäni aseksuaalina. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa. D ellei sitten nickiä ole vaihtanut. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan. En siis ole ikinä seurustellut. Tämän vuoksi minun on ollut vaikeaa päästä sateenkaari porukoihin mukaan ja toimintaan, osaksi sen takia että olen heteron oloinen ja osaksi omasta tahdostani koska en pidä järjestetyn lgbt toiminnan ilmapiiristä. Kerroin luokkatoverilleni että niitti ei ole alkuaine. En halua aloittaa käymään taas baareissa. En haluaisi kuunnella kun porukka kuiskuttais kun meen ohi "Kato toi on homo", ja mitä näitä nyt on. Muistan 7-vuotiaana jo miettineeni kuinka kiva olisi saada tyttöystävä. Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi. Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä.

Kuuma kalu ess mobiili homo

Kuuma kalu ess mobiili homo